anttihalinen

Entä nyt Katalonia

Katalonia on saanut lähes viiden kuukauden väännön jälkeen uuden aluejohtajan, itsenäisyysmielisen JxCat-puoluen ehdokkaan Quim Torran; hän on 55-vuotias, valmistunut Barcelonan autonomisen yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, valittiin joulukuun vaaleissa Katalonian parlamenttiin, ollut tiiviisti mukana Katalonian asioissa muun muassa  katalonialaisten suuren Omnium-kansalaisjärjestön johdossa.

Neljä edellistä yritystä aluejohtajan valitsemiseksi kaatuivat, kun hallituspuolue PP:n politiikkaa ajavat tuomarit torppasivat ne. Itsenäisyysmieliset poliitikot iskivät kuukausitolkulla päätään seinään, vaikka tiesivät hyvin, ettei edellisillä ehdokkailla, osa tutkintavankeudessa,yksi maanpaossa, ollut mitään mahdollisuutta päästä parlamentin äänestykseen.

Tällä kertaa ehdokkaan kaatamiseen ei riittänyt se, että hän on edellisen aluejohtajan Carles Puigdemontin läheinen työtoveri ja tämä häntä myös ehdotti virkaan. Torra saikin heti Madridista lisänimen Puigdemontin "sätkynukke", onhan Puigdemont Espanjan posfrancolaisen median ja puolueiden yhteinen inhokki, joka odottaa parhaillaan Berliinissä saksalaisen tuomioistuimen päätöstä , luovutetaanko hänet Espanjaan vai ei.

Seurasin eilen Katalonian parlamentin varsin mielenkiintoista nimeämisistuntoa suorana netissä. Torra sanoi jatkavansa taistelua Katalonian tasavallan ja itsenäisyyden puolesta, mutta oli selvästi sovinnollisempi kuin lauantaina ehdokkaan ohjelmapuheenvuorossaan.

Espanjanmielisille puolueille se ei kuitenkaan kelvannut. Häntä muistutettiin jatkuvasti vuosien takaisista twiiteistä, joissa hän oli esittänyt mollaavia, osittain myös typeriä lausuntoja espanjalaisten luonteenpiirteistä; Torra oli tosin jo ehtinyt pyytää nitä anteeksi.

Torran twiitit olivat kuitenkin kevyttä kamaa verrattuna häneen itseensä Madridin suunnasta kohdistettuihin herjauksiin ja loukkauksiin, joiden mukaan uusi aluejohtaja on psykopaatti, imbesilli, ultranationalisti ja huippuna erään nettimedian julistus Torrasta Puigdemontin pikkuhuorana.

Parlamentin istunto päättyi laulettun Katalonian Els Segadors-hymniin; tosin yksikään Ciudadanos-puolueen edustaja ei suutaan avannut, mikä ei sinänsä ole ihme. Puoluehan sai alkunsa PP:n ajatushautomosta vuosia sitten tehtävänään vain ja ainoastaan Katalonian kielen, kulttuurin ja ylipäätänsä kaiken katalonialaisuuden vastustaminen.

Katalonian kriisin kärjistämässä poliittisessa tilanteessa Ciudadanos otti ainoaksi teemakseen Katalonian kurittamisen, nousi Katalonian joulukuun vaaleissa espanjamielesten tuella alueen suurimmaksi puolueeksi ja nyt tämä PP:n käenpoikanen uhkaa uusimpien mielipidetutkimusten mukaan emonsa asemaa  Espanjan suurimpana puolueena.

Poliittisesti tulenarkaan tilanteeseen on vaikeaa löytää sovittelevaa ratkaisua, koska kannat on juntattu lukkoon: katalonialaispoliitikko sanoo, että Katalonian ongelma on Espanjan valtio ja kaikki Madridin poliitikot sanovat, että ongelmana on "vallankaappaaja" Puigdemont ja itsenäisyysprosessi. EU on puolestaan pistänyt päänsä pensaaseen ja sanoo, että koko kriisi on Espanjan sisäinen asia eli ei mitään sovitteluyrityksiä.

Katalonian itsenäisyysmielisten puolueiden kuukausia kestäneest vitkuttelusta, soutamisesta ja huopaamisesta huolimatta itsenäisyyden kannatus on jälleen alkanut kasvaa: uuden mielipidetutkimukseen mukaan helmikuun 40 prosentista 48 prosenttiin, vastustajia oli 43,7 prosenttia. Saman tutkimuksen mukaan itsenäisyysmieliset puolueet saisivat uudestaan parlamenttiin ehdottoman enemmistön, nykyistä isomman, jos vaalit pidettäisiin nyt.

Katalonialaisten tunteista ja mielipiteistä kertoo hyvin toinen laaja selvitys, jossa kysyttiin heidän arvioitaan 18 yhteiskunnallisesta instituutista.  Katalonialaisten arvioissa pahnan pohjimmaisena on Espanjan kuningaskunta,  toiseksi viimeisenä Espanjan hallitus ja häntäpään pitäjiin kuuluvat myös perustuslakituomioistuin, Espanjan parlamentin alahuone ja katolinen kirkko. Kärkipään miehittävät Katalonian yliopistot,  alueen oma poliisiyksikkö, kunnat ja parlamentti.

Madridin media, PP ja etenkin Ciudadanos-puolue ovat kuukausia väittäneet itsenäisyysmielisten tuhoavan Katalonian talouden. Tilastot eivät tue väitteitä: Katalonian talous on nimittäin kasvanut kaksi neljännesvuotta peräkkäin, kumpanakin 0,8%, enemmän kuin Espanjan talous; samoin vuosikasvu 3,3% on Espanjaa suurempi.

Espanjan korkeimpien tuomioistuinten poliittisuudesta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta siitä on saatu jälleen uusi osoitus. Diktaattori Francon jättämän perinnön, erityistuomioistuin Audiencia Nacionalin syyttäjät yrittävät nyt leimata lähinnä katalonialaisnuorista koostuvat Tasavallan puolustuskomiteat CDR:t terroristisiksi.

 Enimmäkseen katusulkujen rakentamiseen ja iskulauseiden maalaamiseen keskittyneitä komiteoita verrataan ilman minkäänlaisia pitäviä todisteita baskien toimintansa lopettaneeseen terroristijärjestöön ETA:aan, muslimijihadistien Al Qaedaan ja vuosikymmeniä sitten Kataloniassa hetken toimineeseen terroristiryhmään Terra Lliureen.

Audiencian syyttäjätuomareita ei mitenkään häiritse se, että puolisotilaallisen poliisyksikön kansalliskaartin tutkijat totesivat aiemmin keväällä selvityksessään, että komiteoiden toiminta perustuu täysin ei-väkivaltaiseen strategiaan. Ihan oikeassa oikeusvaltiossa komiteoiden katusuluista ja maalauksista saisi korkeintaan sakkoja ja vahinkojen korvausvaatimuksia, mutta ei syytettä terrorismista.

Amnesty International onkin jo pari kuukautta sitten varoittanut, että syyttäjien into vedota jatkuvasti terrorismin vastaiseen lakiin vaarantaa pahasti ihmisten ilmaisun-ja sananvapauden.

Asian voi sijoittaa myös toiseen kuvioon. Lähes 80% Espanjan tuomareista on sitä mieltä, etteivät ylennykset uralla riipu taidoisya, kyvyistä ja virkaiästä, vaan suhteista ja kytköksistä poliittisiin päättäjiin. Kun joku tai jotkut tuomarit kytkevät CDR:t terrorismiin hallituksen julkilausumattomien toiveiden mukaan, he saavat varmasti ison plussan seuraavalle ylennyskierrokselle.

Lopuksi vielä eilisestä nimityksestä: FC Barcelona onnitteli uutta aluejohtajaa Quim Torraa ja toivotti hänelle menestystä virassaan,mikä lisännee kiukkua diktaattori Francon suosikkiseuran Real Madridin kannattajissa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Unionin passiivisuutta hiukan ihmettelen.
Se kun on toisinaan hyvinkin aktiivinen puuttumaan jäsenmaidensa asioihin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Se kun on toisinaan hyvinkin aktiivinen puuttumaan jäsenmaidensa asioihin."

Ainoastaan silloin kun jäsenmaa asettuu poikkiteloin komission vaatimusten kanssa ja vastustaa liittovaltiokehitystä.

Käyttäjän anttihalinen kuva
Antti Halinen

EU sättii kyllä Unkaria ja Puolaa, mutta kieltäytyy huomaamasta, että Espanjan oikeuslaitoksen politisoiminen nimenomaan tylätasolta tapahtui jo vuosia sitten ja nyt se näkyy kaikessa Kataloniaa koskevassa.
Unkari ja Puola ovat helppoja maalitauluja, koska ne ovat niin selvästi oikeistopopulistisia ja olevinaan EU-vastaisia, vaikka lypsävätkin joka vuosia miljardeja avustusrahoja.
PP:n Rajoy on onnistunut pitämään maineensa sisäsiistinä, etenkin kun puolueesta lohkesi pahin räyhäjengi omaksi VOX-puolueeksi. Rajoy on kaveria Merkelin ja muiden konservatiiviryhmän pomojen kanssa eikä aiheuta siinä mielessä ongelmia, joten parempi katsoa muualle ja sulkea vielä varmuuden vuoksi silmänsä.
Sama koskee erittäin suuresti myös Suomen Pravdaa Helsingin Sanomia, jonka pääkirjoitustoimittajat sättivät niin ikään Unkaria ja Puolaa, mutta Katalonian tapahtumat on siirretty yhden palstan uutisiksi viime aikoina, tapahtuipa siellä mitä tahansa.Ja ennen kaikkea Katalonia on syyllinen kaikkeen, ei Espanjan hallitus, joka ilmiselvästi ohjailee tuomarien toimintaa, tietää jo etukäteen, minkälaisia päätöksiä tuomioistuimista tulee jne.Onhan se huvittavaa puhua esimerkiksi perustuslakituomioistuimen puolueettomuudesta, kun sielä istuu muun muassa 17 vuotta PP:ssa toiminut poliitikko ja muut ovat samalla tavalla riippuvaisia poliitikoista, jotka heidät valitsevat.

Toimituksen poiminnat