anttihalinen

Espanjan nationalismi kostoretekllä

Espanjan ja Katalonian kiistan ytimessä on kysymys nationalismista: kenen nationalismi sallitaan, kenen ei, kenen on hyvästä, kenen pahasta. Vastauskin on päivänselvä, ja sieltä nousee näkyviin Francon diktatuurin ruma pukinsorkka ja sen ikoninen iskulause España una, grande. libre,( yhtenäinen, suuri, vapaa Espanja), vaikka yhtenäisyys on aina ollut näennäistä, poliittisesti maa oli suuri viimeksi joskus 1600-luvulla ja vapaa hyvin harvoin, vähiten generalissimus Francon aikana.

 Nytkin Amnesty Internationalin mukaan vapauden rajoja koetellaan; sanan-ja ilmaisunvapaus on pahasti uhattuna, koska twiitti, räppi tai mielenosoituksen järjestäminen voivat johtaa vankilaan."Twiittaa, jos uskallat" oli Amnestyn alkuvuoden selvityksen kuvaava otsikko.

Espanjalainen nationalismi on yleensä ollut kohtuullisen suvaitsevainen ja muita sietävä, mutta yhdessä kohtaa se on jyrkkääkin jyrkempi: se ei siedä Espanjan valtiossa muuta kuin espanjalaista nationalismia; muita nationalismeja ei tunnusteta, ja tässä se on nyt pahasti törmännyt Katalonian kanssa, jonka kieli, kulttuuri, kirjallisuus ja kansallismielisyyts ovat ihan yhtä vanhoja kuin Kastiliankin eli Espanjan ns.ytimen.

Espanjan nationalismin vihamielisyyden vaikkapa Kataloniaa kohtaan voi sanoa myös Francon entisen ministerin, nykyisen hallituspuolueen PP:n perustajiin ja johtoon kuuluneen Manuel Fragan sanoin: Kastilia on Espanja, muut ovat valloitettuja alueita. Eräs konservatiivinen tuomari on kuvaavasti sanonut, ettei Kataloniaa voi tunnustaa kansakunnaksi, koska se räjäyttäisi Espanjan poliittisen rakennelman.

Tätä kuvaa vielä vahvistaa Katalonian nykyisen käskynhaltijan, varapääministeri Soraya Saenz de Santamarían lausunnot: me katkaisimme päät separatismilta, me tuhoamme sen. Mutta kun kaulan katkaisu ei ole täysin onnistunut poliitikoilta, apuun on otettu politisoituihin korkeimpiin oikeuselimiin nimitetyt tuomarit.

Katalonia ei ole ainoa alue, jonka kimppuun espanjalainen nationalismi on  hyökännyt. 2000-luvun alkupuolella Baskimaan, Euskadin aluejohtaja Juan José Ibarretxe julkaisi omaa nimeään kantavan suunnitelman Plan Ibarretxen. Siinä oli yksi espanjalaista nationalismia pahasti loukkaava kohta: baskeilla on oikeus itse päättää kohtalostaan ja tulevaisuudstaan.

Ei ollut. Ensin silloinen PP:n pääministeri José María Aznar muutti ehdottoman parlamenttienemmistönsä turvin rikoslakia niin, että keskushallitusta vastustava aluejohtaja voidaan vangita, jos hän esimerkiksi yrittää järjestää kansanäänestyksen. Myöhemmin jo sosialistihallkituksen valtakaudella esitys kaadettiin Espanjan parlamentissa.

Espanjan oikeisto ja myös sosialistipuolue PSOE ilmeisesti kuvittelivat, että Katalonian kansallismielisyys voidaan myös kukistaa parlamentissa, koska baskien kansallispuolueen vaatimukset vaimenivat ja se keskittyi lypsämään etuja PPSOE:n hallituksilta parlamentissa antamansa äänestystuen ansiosta.

Viikonvaihteessa Ibarretxe ja toinen entinen aluejohtaja Carlos Goikoetxea esittelivät kuitenkin uuden suunnitelman Baskimaalle, ja siitäkin löytyy tuo espanjalaisia nationalisteja raivostuttava lause "oikeus päättää itse tulevaisuudesta".

José María Aznar, alunperin verovirkailija, mutta nykyisin itseään suuurena ajattelija pitävä poliitikko, on kirjoittanut kirjan Cartas a un joven español, Kirjeitä espanjalaiselle nuorelle, jossa hän käsittelee muun muassa nationalismia ja tuomitsee sen kauheudet: se on muut poissulkeva, avoimen yhteiskunnan ja yksilön vapauksien vastainen. Heti perään hän puolustelee espanjanlaisia hyveitä erittäin tyypillisin nationalistisin termein, mutta ei pidä sitä ollenkaan nationalistisena.

Aznar on nykyisin PP:n ajatushautomon FAES-säätiön johtaja  ja hallituksen Katalonia-politiikan takapiru. FAESin piiristä nousi aikanaan ajatus perustaa Kataloniaan puolue, jonka ainoa tehtävä olisi vastustaa kaikkea katalonialaisuutta, kieltä, kulttuuria ja erityisesti kansallismielisyyttä, nationalismia. Syntyi Ciutadans-Ciudadanos-puolue..

Puolueen johtaja Albert Rivera ja Katalonian johtaja Inés Arrimadas ovat PP:täkin raivokkaampia katalonialaisuuden vastustajia; osin tästä syystä he saivat Katalonian espanjamielisten äänestäjien tuen joulukuun vaaleissa, nousivat suurimmaksi puolueeksi ja uhkaavat käenpoikasen tavoin emoansa PP:tä valtakunnallisestikin mielipidetutkimusten mukaan.

Espanjan valtakunnallinen lue Madridin media, lehdet, televisiot ja radiot ovat omalla nationalistisella paatoksellaan nostattaneet espanjalaisen nationalismin aivan uusiin mittoihin. Ne ovat kuin sotatilassa, taisteluhaudoissa puolustamassa Espanjan valtiota sen sijaan että ne yrittäisivät kertoa, mitä Kataloniassa tapahtuu ja miksi eivätkä vain toistelisi hallituksen ja yhä enemmän tuomarien näkökantoja.

Madridin lehtien nationalistista kiihkoa kuvaa hyvin se, että ne vaativat nyt Espanjan kahden suurimman ammatillisen keskusjärjestön Katalonian johtajien erottamista; syynä osallistuminen Barcelonassa sunnuntain suurmielenosoitukseen vapauksien, ihmisoikeuksien ja mielipidevankien vapauttamisen puolesta. Lehdet syyttivät ammattiyhdistysjohtajia petoksesta Espanjan valtiota kohtaan; saattaa pian taas häkki heilahtaa.

Espanjan nationalismi onkin kuin puudutustilassa; se ei kuule eikä näe mitään virallisesta totuudesta poikkeavaa. Suuri osa espanjalaista yhteiskuntaa on jatkuvan median ja hallituksen yksipuolisen informaation ja politisoituneiden tuomareiden päätösten vuoksi täysin vakuuttunut, että separatistit ovat tehneet jotain todella pahaa ja siksi heidän on vastattava seurauksista, joista päättävät tuomarit, eikä kukaan mieti, ovat he oikeassa vai ei.

Espanjassa on parin vuoden takaa voimassa ns Ley Mordaza(ns. Suukapulalaki). Sen mukaan viranomaiset voivat syyttää mielenosoituksissa sattuneista vahingoista, laittomuuksista tai ilkivallasta mielenosoituksen järjestäjiä. Tämä on yksi syy, miksi Katalonian kahden suurimman kansalaisjärjestön entinen ja nykyinen johtaja, Jordit Cuixart ja Sánchez ovat tutkintavankeudessa. Ja tämän lain nojalla yritetään nyt nimenomaan tukahduttaa katalonialaistren halua osoittaa mieltään, mutta ei sen sijaan välitetä mitään esimerkiks uunatsien ja-fasistien miekkareista ja niiden järjestäjistä.

Demokaratian  sääntöjä noudattavassa valtiossa poliisi tekee selvityksen miekkareissa sattuneista mahdollisista laittomuuksista, eivätkä tuomarit pidätä heti kättelyssä järjestäjiä. Espanjalaisen käytännön mukaan mukaan esimerkiksi kaikki SAK:n johtajat olisivat tutkintavankeudessa, jos sen äskeisissä suurissa mielenosoituksissa olisi sattunut jotain lainvastaista. España es diferente.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Itse katson, että jos toinen kansa ulottaa valtaansa toisen kansan alueelle, kyseessä on imperialismi, ei nationalismi.

Käyttäjän anttihalinen kuva
Antti Halinen

Varsin imperialistinenhan Espanja on ollut pitkän historiansa aikana, eikä tuo Manuel Frangan lausuntokaan muuhun viittaa.
Kirjoitin kuitenkin nationalismista sen vuoksi, ettei Espanjan poliittinen eliitti, puolueet, media, ei oikeastaan kukaan tunnusta, että HE olisivat nationalisteja. Sen sijaan he syyttävät siitä katalonialaisia, ja kuten kirjoitin, se on pahaa nationalismia, muu kuin espanjalainen nationalismi ei ole sallittua.
Katalonialaiset eivät millään tavalla kiellä kansallimielisyyttään; sitä vartenhan siellä on jo vuosikaudet yritetty saada entistä parempaa itsehallintoa, mutta kun politisoitu perustuslakituomioistuin on sen aina torpannut, yrittivät sitten suoraan kohti itsenäistä valtiota,mikä ei välttämättä ollut ihan viisasta, mutta oikeutettua kyllä.

Toimituksen poiminnat