anttihalinen

Jääkiekko,väkivalta ja Valko-Venäjä

Jääkiekon SM-liigan puolivälierät käynnistyivät kovalla rummutuksella; tuloksista ei sen enempää paitsi, että toivottavasti Kalpa tai Pelicans voittaa, jotta yksitoikkoiseen voittajaluetteloon tulisi vaihtelua.

Entinen työnantajani Yle kantoi kortensa kekoon ja puffasi otteluja entisen kiekkoilijan Juha Lindin kasvoilla ja äänellä. Jäin ihmettelemään sanomaa: puolivälierät eivät ole sopivaa katsottavaa lapsille, joten kuunnelkaapa niitä matseja Ylen Puheesta.

Siis tunnustaako entinen kiekkoilija sen, mitä kaukaloissa aivan liian usein tapahtuu: älytöntä väkivaltaa, joukkotappeluja, niihin käskyttämistä, niskaan- ja selkäänlyömistä, mitä kukaan ei tunnu haluavan tai pystyvän poistamaan. Jääkiekko on miehekästä, siihen kuuluvat kovat otteet jne. kuuluvat selitykset ja puolustelut. Kaukaloiden ulkopuolella vastaavasta väkivallasta joutuisi edesvastuuseen samantien.

Vai oliko kyse vain Puhe-kanavan uudesta puffista kuten Lindin aiemmassakin "mainoksessa", jossa kerrottiin ilosanomaa urheilun siirtämisestä Radio Suomesta Puheeseen, mutta ei kerrottu, että samalla pilattiin koko Puhe. Sen tuhoajat eivät osaa edes hävetä, vaan syyttävät arvostelijoita enimmäkseen muutosvastarinnasta, kun muuta eivät ole keksineet tuhotyönsä puolusteluun.

SM-liigan loppu ja sitten alkavat MM-kisat peittävät valitettavasti alleen paljon vakavamman asian, Kansainvälisen jääkiekkoliiton emämunauksen, MM-kisojen myöntämisen Euroopan ainoalle diktatuurille Valko-Venäjälle.

Maa on varsinainen helvetti oppositiolle, ihmisoikeuksista ei tietoakaan, kidutusta, vainoa ja pieksämistä, ja nyt kuin pisteenä iin päälle kaksi teloitusta, keskellä Eurooppaa 2010-luvulla.

Monenlaisten rosvoparonien(filosofi Timo Airaksisen mainio termi näille wahlrooseille, vehviläisille yms:lle), korruption, jättipalkkioiden ja muiden taloudellisten sikailujen jälkeen voisi kysyä, miten diktaattori Lukashenko ja kumppanit mahtoivat aikanaan  voidella jääkiekkoherroja kisat saadakseen.

Suomen hallitus näyttää nyt oikein vedonneen jääkiekkoliittoon(Suomen), jotta se vaikuttaisi MM-kisaisännyyden peruuttamiseen.Enpä jaksa oikein uskoa, että kiekkoliiton pomot ryhtyisivät yhtään mihinkään.

Virallinen selitys kuuluu tietysti nytkin, ettei politiikkaa saa sotkea urheiluun. Mutta miten olisi, jos sotkettaisiin siihen kerrankin ihmisoikeudet ja katsottaisiin sen jälkeen, mihin kisat myönnetään? Tosin Kv.jääkiekkoliitto on hyvässä tai paremminkin huonossa seurassa: jalkapalloliitto Fifa myönsi kisat Qatarille ja aiemmin Kansainvälinen olympiakomitea kesäkisat Kiinalle. Kumpikaan ei ole koskaan ollut ihmisoikeustilastojen kärkisijoilla. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän anttihalinen kuva
Antti Halinen

Pieni lisäys kirjoitukseeni. Hallituksen vetoomus näyttää olleen vain Arhinmäen yksityisajattelua. Nän ainakin sanoo ulkoministeri Tuomioja tämän päivän Hesarissa. Tuomioja jättäisi asian järjestön eli jääkiekkoliiton ratkaistavaksi, ja sehän tarkoittaa, ettei mitään tapahdu.

Toimituksen poiminnat